Törmäys 2016: Videotiimin fiilikset

Törmäys 2016: Videotiimin fiilikset

Törmäys 2016 on ohi! Paljon oli myös työtä takana, kun Krea kohdensi koko alkukevään energiansa yhteen päivään. Törmäys-seminaari oli onnistunut, innostava ja yllättävän motivoiva! Tapahtumasta lähtiessä tuntui siltä, että työnteosta tulisi tulevaisuudessa jollain tavalla innostavampaa. On helpompi kokea työllä olevan selkeä tavoite ja merkitys, kun osaa keskittyä omaan työhön uudesta näkökulmasta. Positiivisemmasta näkökulmasta.

Videotiimin tehtävät

Krean 2016 videotiimi oli vahvasti läsnä koko tapahtuman ajan. Usein ryhmäläiset olivat näkyvillä, mutta toimimme paljon myös taustalla näkymättömissä. Ryhmän työtehtävänä oli tallentaa videoin ja kuvin yleiset fiilikset ja samalla kuvata mielenkiintoisten seminaaripuhujien ja tapahtuman osallistujien haastattelut. Käytimme useampia kameroita ja yritimme saada mahdollisimman monta kiinnostavaa näkökulmaa välitettyä videoiden kautta. Hieman muodollisemmat puhujahaastattelut kuvasimme yhdessä paikassa kiinteällä kalustolla, jotta kaikki olisi mahdollisimman nopeasti valmiina paikasta toiseen kiirehtiviä haastateltavia ajatellen. Näiden lisäksi käytössämme oli myös yleiskuvaa tallentavia time-lapse -kameroita, joilla videoihin saadaan dynamiikkaa ja rytmiä. Kuvaussessiot onnistuivat ja toimivat luontevasti osana kokonaisuutta sekä meidän, järjestäjän, että puhujien näkökulmasta. Tiimiläiset tunsivat roolinsa hyvin ja kuvaajat pääsivät näyttämään ammattitaitonsa. Saimme vapaat kädet tuottaa erilaista materiaalia. Ehkä vähän liiankin vapaat.

Vieraat tuntuivat viihtyvän hyvin huippupuhujia ja vangitsevia aiheita kuunnellessaan. Haastattelimme vierailijoita Törmäyksen päätteeksi ja haastatteluista välittyi konkreettisesti tapahtuman innostunut ja motivaationtäyteinen tunnelma. Älä kuitenkaan meitä usko, vaan katso videot tästä linkistä!

Kiitos kaikille!

Videotiimi kiittää ja kumartaa. Otamme opitut taidot käyttöön ja otamme kaikesta palautteesta kopin. Kiitos kaikille järjestäjille ja vieraille hienosta tapahtumasta!

Krea

Krea on Haaga-Helian mainonnan ja yritysviestinnän opiskelijoiden luova toimisto. Tarjoamme erilaisia palveluita, kuten esimerkiksi media-, markkinointi-, ja viestintäsuunnitelmia, some-kampanjoita, tapahtumia ja tutkimuksia.

Ota yhteyttä

Ratapihantie 13, 00520 Helsinki

info@krea.fi