IAB Finland on kehittänyt digimainontaa jo 20 vuotta

IAB Finland on kehittänyt digimainontaa jo 20 vuotta

Interactive Advertising Bureau IAB perustettiin vuonna 1996 ja IAB Finland vuotta myöhemmin. Räjähdysmäisesti kasvava digimarkkinointiala vaatii jatkuvaa luovimista sääntöviidakossa. IAB Finlandin nettisivusto on arvokas työkalu sekä alalla työskenteleville että sitä opiskeleville.

IAB Finland tuo digimainonnan toimijat yhteen

IAB on puolueeton interaktiiviseen mainontaan keskittyvä organisaatio, jonka jäsenkuntaan kuuluu mainostajia, mediataloja, media- ja digitoimistoja. Maailmanlaajuisesti IAB:n verkostoon kuuluu yli 5 500 alan johtavaa toimijaa.  IAB Finlandilla on jäsenyrityksiä liki 100.

Yksi IAB:n merkittävimmistä toimintatavoista on työryhmätoiminta, jossa työstetään ohjeistuksia ja oppaita alan standardien kehittämiseksi. Jäsenet voivat osallistua työryhmiin ja kasvattaa osaamispääomaansa, verkostoitua alan tärkeimpien toimijoiden kanssa ja ennen kaikkea kehittää digimainontaa ja vaikuttaa alaa ohjaaviin päätöksiin. Viime vuonna IAB Finlandin työryhmät keskittyivät ohjelmalliseen osaamiseen, tietosuojaan ja työntekijalähettiläisyyteen. Vuoden kärkiteemoina olivat EU:n tietosuoja-asiat ja sosiaalisen median mittaamisen työkalut.

IAB järjestää lisäksi koulutustoimintaa, kuten IAB Digimediamyyjien sertifointiohjelma ja IDM Digitaalisen markkinoinnin koulutus.

“IAB edustaa aidosti koko digiekosysteemiä” kiteyttää IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala.

Hyödyllistä opastusta digimainontaan

Nopeatempoinen ja yllätyksellinenkin digitaalinen pelikenttä haastaa alan toimijoita, sillä lainsäädäntö ja normisto vaihtuvat jatkuvasti. IAB Finland kokoaa, kehittää ja tiedottaa tuoreimmista alan uusista tuulista.

IAB Finlandin ohjesivusto Digimainonnan ABC tarjoaa runsaasti ajankohtaista tietoa alan ammattilaisille, opiskelijoille ja muille aiheesta kiinnostuneille. Sivustolta voit lukea suosituksia, kotimaista ja kansainvälistä tutkimustietoa sekä faktaa ja inspiraatiota digimainonnan alalta.

Aloita digimainontaan tutustuminen jo tänään:

IAB Finlandin Oppaat ja ohjeistukset

Infograafeja

Ajankohtaisimmat uutiset alalta

IABlogi

Fiilistelyä IAB:n Interact 2017 konferenssista. Katso tähtipuhujien luennot IAB:n YouTube-kanavalta.

Krea

Krea on Haaga-Helian mainonnan ja yritysviestinnän opiskelijoiden luova toimisto. Tarjoamme erilaisia palveluita, kuten esimerkiksi media-, markkinointi-, ja viestintäsuunnitelmia, some-kampanjoita, tapahtumia ja tutkimuksia.

Ota yhteyttä

Ratapihantie 13, 00520 Helsinki

info@krea.fi